Luukun kuvat loi jälleen ai-apuri. Kynttilöitä polttaessa muista palamaton alusta ja reilu etäisyys palaviin materiaaleihin!
Vuodenkierrossa peritty viisaus ja tarkkaavaiset havainnot muodostavat kansankalenterin ja sään ennustamisen ytimen. Kuuhun, tähtiin ja vaihtuviin taivaisiin pohjautuva tieto on siirtynyt sukupolvelta toiselle tarinoina ja uskomuksina. Perimätieto kertoo ihmisen siteestä luontoon, yhteydestä joka korostuu erityisesti jouluna.
Perinteinen kansankalenteri ei noudata tarkkoja päivämääriä, vaan jäsentyy luonnonilmiöiden, kuten talvipäivänseisauksen ja kuun vaiheiden, mukaan. Nämä merkit ohjaavat kylvöjä, sadonkorjuuta ja sääennusteita.’Säävuosi’ alkaa usein talvipäivänseisauksen aikaan ja seuraa kuun kiertoa nykyaikaista kalenteria tiiviimmin. Valon ja pimeyden vaihtelut muovaavat sekä viljelyrytmiä että tunteiden syklejä:
– talvi tuo mukanaan hiljaisuuden, pohdinnan ja valmistautumisen
– kevät tuo uudistumisen, kylvöt ja kasvun
– kesä on valon, toiminnan ja runsauden aikaa
– syksy kutsuu sadonkorjuuseen, mietiskelyyn, keräilyyn ja tallettamiseen
Joulu oli vuodenkierrossa valon uudelleensyntymisen juhla. Se on perinteisesti ollut myös vainajien ja henkien juhla, joka osoittaa kunnioitusta elämän ja kuoleman kiertokululle.
Joulurituaaleissa yhdistyivät muinaiset tavat ja käytännön valmistelut tulevaa vuotta varten. Jouluhalko symboloi lämpöä, suojelua ja jatkuvuutta. Halon annettiin hehkua useita päiviä. Sen tuhkaa siroteltiin pelloille siunaamaan tulevaa satoa. Kynttilöitä sytytettiin kunnioittamaan palaavaa valoa ja opastamaan henkiä turvallisesti yön halki. Ikkunoissa loistavat kynttilät kertoivat kulkijoille talon vieraanvaraisuudesta ja karkoittivat pimeyden. Kranssien ja ikivihreiden seppeleiden valmistaminen toi luonnon sisälle. Ruoka ja juhlapöytä olivat keskeinen osa juhlaa. Uhrit ja lahjat esi-isille ja hengille muistuttivat heidän suojeluksestaan ja läsnäolostaan.
Talvipäivänseisaus merkitsi auringon pysähdystä – hetkeä, jolloin valo alkaa voimistua. Kansantarujen mukaan se oli ihmeiden yö: eläimet puhuivat, aarteet nousivat maasta ja henget liikkuivat vapaasti. Kynttilät, lyhdyt ja nuotiot valaisivat vuoden pisintä yötä. Se oli silta maailmojen välillä ja herätti sekä ihmetystä että varovaisuutta. Tulet karkoittivat varjot ja symboloivat toivoa ja uudistumista. Valo muistutti lämmön paluusta ja hiljaa lumen alla heräilevästä elämästä.
Joulu on edelleen aika pohtia ja vaalia yhteyttä luontoon, perinteisiin ja toisiimme. Kynttilöiden sytyttäminen, kranssien askartelu ja vuodenaikojen siirtymien kunnioittaminen toistavat esi-isiemme ääniä. Ne muistuttavat meitä siitä että pimeydessä on kauneutta ja hiljaisuudessa uudistumisen voimaa.
Kun vuosi vaihtuu ja kuu ja tähdet jatkavat tanssiaan, pysähdymme kunnioittamaan menneisyyttä, nauttimaan nykyhetkestä ja toivottamaan tulevaisuuden tervetulleeksi.
Talvipäivänseisaus on hetki juhlistaa pimeyden ja valon tasapainoa. Sytytä kynttilä, käännä katse kohti taivaanrantaa ja anna itsellesi lupa pysähtyä hetkeksi. Valo on jo matkalla takaisin.
Vastaa