Kävelen usein Grünwaldissa, vihreässä kaupunginosassa Münchenin kupeessa, ja ihailen miten yksittäisiä vanhoja puita jätetään kasvamaan kun uusia taloja rakennetaan. Talo näyttää heti asettuvan paikalleen kun se seisoo puun rinnalla – aivan kuin ne olisivat aina kuuluneet yhteen.
Suomessa taloja lähimmät puut useimmiten kaadetaan ja uusilla asuinalueilla kestää vuosikymmeniä ennen kuin ne kasvavat jälleen vehreiksi.
Vuoden 1939 Kotiliedestä löytynyt Yrjö Laineen teksti “Säästäkää yksinäisiä puita” on yhä ajankohtainen. Laine muistuttaa meitä siitä, kuinka yksittäiset puut ovat maiseman sielu ja historian hiljaisia kertojia. Ne ovat seisseet paikallaan myrskyjen, vuodenaikojen ja sukupolvien muutosten keskellä, ajasta ja ajankuvasta toiseen.
Maisemaan juurtunut kauneus
Yksinäinen puu on historian hiljainen todistaja. Se voi olla osa lapsuuden muistoja, lintujen laulupaikka tai varjostava suojelija. Laine kirjoittaa:
”Näiden suojamistoimenpiteiden perimmäinen tarkoitus on kasvattaa kansaa näkemään vastaavanlaista kauneutta omassa ympäristössään.”
Saksalaisella pientaloalueella tämä periaate elää edelleen. Kun talo rakennetaan vanhan tammen, lehmuksen tai kuusen viereen, ne yhdistyvät yhdeksi tarinaksi – talo asettuu maisemaan, ja maisema ottaa talon vastaan.
Vanhan puun säilyttäminen auttaa säilyttämään paitsi paikan myös koko alueen identiteetin ja juuret.
Seison usein Mustikkarinteellä puiden katveessa ja mietin mitä kaikkea ne ovat nähneet. Yksinäinen mänty, lumesta taipuva koivu tai pihakuusi kantavat mukanaan tarinaa joka alkoi ennen minua eikä lopu meidän jälkeemmekään. Laineen sanoin:
”Ei ole mikään kulttuurisaavutus jos maassamme kaikki kauniit yksittäiset puut ovat varustettu ilmoitustaululla, jossa sanotaan, että puu on suojattu jne. Todellisen sivistyksen merkkinä voidaan pitää sitä, että kaunis yksinäinen puu ilman tauluakin säilytetään ja annetaan arvoa sille kauneudelle, joka liittyy osana kotiseutumme kuvaan.”
Vastaa